Perustelut
KIINTEISTÖSTRATEGIA 2020–2030
Yhtymähallitus 23.1.2020 § 3
Sataedu jatkaa systemaattisesti käytössä olevien tilojen optimointia ja monimuotoistenoppimisympäristöjen kehittämistyötä osana oppimisympäristöjen kokonaisvaltaista kehittämistä. Kiinteistöjen määrää vähennetään huomattavasti ja monimuotoiset oppimisympäristöt nostetaan keskiöön. Tavoitteiden saavuttamiseksi laaditaan kiinteistöstrategia 2020–2030.
Kiinteistöstrategian tausta-aineistona on mm. Trellum Oy:n tekemä Rakennusten kuntoluokitus ja arvonmäärittely. Arvonmääritys tehtiin helmi–maaliskuussa 2019. Raportissa esitellään määriteltyjen arvojen pohjalta omaisuuden tunnusluvut korjausvelasta ja karkeista investointitarpeista sekä arvioidaan rakennusten nykykunnon pohjalta koko omaisuuden ja yksittäisten rakennusten pitkän aikavälin investointitarve.
Esityslistan liitteenä on kiinteistöstrategian ensimmäinen versio. Kiinteistöstrategia on keskeneräinen, mutta se kuvaa keskeisiltä osin Kankaanpään, Kokemäen ja Ulvilan osalta tulevat muutostarpeet ja antaa karkean arvion kuluista.
Yhtymähallitukselle järjestetään kiinteistökierrokset 22.1.2020 Kankaanpäässä ja 23.1.2020 ennen yhtymähallituksen kokousta Kokemäellä ja Ulvilassa. Kuntayhtymän johtaja tapaa Kankaanpään, Kokemäen ja Ulvilan kaupunginjohtajat ja esittelee kiinteistöstrategian ensimmäisen version ennen yhtymähallituksen kokousta.
Kiinteistöstrategian hyväksymisen jälkeen sitä lähdetään toteuttamaan. Vuosittaiset tarkemmat investointikohteet ja käyttösuunnitelman määrärahat hyväksytään talousarvion yhteydessä.
Lisätietojen antaja, kuntayhtymän johtaja Matti Isokallio, p. 040 199 4101
Kuntayhtymän johtajan päätösehdotus:
- Yhtymähallitus ohjeistaa kuntayhtymän johtajaa kiinteistöstrategia jatkovalmistelusta.
- Kuntayhtymän johtaja tuo kiinteistöstrategian päätettäväksi yhtymähallituksen helmikuun kokoukseen.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin
-----
Yhtymähallitus 27.2.2020 § 8
Esityslistan liitteenä on Satakunnan koulutuskuntayhtymän kiinteistöstrategia 2020–2030. Liitteenä oleva kiinteistöstrategia on tulevien vuosien kiinteistöihin kohdistuvien investointien runko. Toimipaikkakohtaisessa suunnittelussa tarkentuu erityisesti uudistilojen määrä ja käyttötarkoitus. Suunnittelun pohjana on arvioitu koulutustarve ja tilojen monikäyttöisyys. Tilojen käyttöaste tulee kasvamaan muutosten myötä.
Tavoitteena on välttää erillisten väistötilojen rakentaminen mahdollisimman paljon ja hyödyntää nykyisiä tiloja väistötiloina. Jos tulevina vuosina tulee jossakin toimipaikassa tarve kiinteistöstrategiasta poikkeavaan ratkaisuun, sellainen tuodaan erikseen päätettäväksi.
Kuntayhtymän johtajan päätösehdotus:
Yhtymähallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kiinteistöstrategian 2020–2030.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin
-----
Kiinteistöstrategiakausi on puolivälissä ja strategian toteutumisen tarkastelu on ajankohtaista. Kiinteistöstrategian toimeenpanon tilanne esitellään kokouksessa.
Ehdotus
Rakennustoimikunta päättää esittää yhtymähallitukselle, että yhtymähallitus
- merkitsee kiinteistöstrategian toteutumisen tiedokseen sekä
- hyväksyy kiinteistöstrategian 2020–2030 toimeenpanon päivitykset.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.