Perustelut
Kuntalain 113 §:n mukaan yhtymähallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saatettava se tilintarkastuksen jälkeen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kirjanpitovelvollisen tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
Kuntayhtymän, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liitetietoineen. Vuodelta 2023 koulutuskuntayhtymä jätti konserniyhdistelyn laatimatta (KPL 6:3.1 §).
Tilikauden tulos on 201 896,70 euroa.
Yhtymähallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:
- vähennetään poistoeroja suunnitelman mukaan 47 705,10 euroa
- lisätään 200 000 euron investointivaraus Kokemäen päärakennuksen B-osan saneeraukseen
- tilikauden ylijäämä siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämään
Tilikauden ylijäämä on poistoeron ja varausten muutoksen jälkeen 49 601,80 euroa.